Kolkankävijöiden huivi
Suunittelija : Kari Montonen, Lemu
Ompelija : Hillevi Väisänen, Askainen
Naulaus ja vihkiminen Lemussa 21.4.1991Lippu jakautuu neljään kolkkaan ja kahdessa kolkassa kulkevat laivat kuvaavat käymistä, josta lippukunnan nimi Kolkankävijät voidaan päätellä.
kuusi kuvaa lippukunnan maapartiotoimintaa ja laiva kuvaa lippukunnan meripartiotoimintaa.
värit sininen ja valkoinen muistuttavat partiolupauksesta ja lisäksi valkoinen kuvaa partiolaisen iloa ja kiitosta lopullisen päämäärän saavuttamisesta.
Tästä lähdimme liikkeelle ja esitimme lippukunnan lipuksi. Heraldiikan tietoutemme ei ollut riittävää
ja lippu ei täyttänyt heraldiikan vaatimuksia. Ideaa kehiteltyyn yhdessä partioheraldiikkojen kanssa.
Näistä keskusteluissa päädyttiin seuraavan kolkka-aiheeseen.
Tämä vaihtoehto ei saavuttanut lippukunnan hyväksyntää. Korojen käyttöön idean antoi Taina Raution nopeasti
laatimat lipun luonnokset. Ehdotus kehittyi edelleen. Oli välillä jalkajousi kolkkineen kunnes keksittiin kääntää
jousi ja muotoilla se laivaksi.
Tämä idea oli niin hyvä, että se oli jo käytetty. Muutaman tunnin puhelimitse käydyn suunittelukeskustelun jälkeen
päädyttiin lipun jakamiseen neljään osaan ja käyttämään niissä puuta ja laivaa.
Koko suunitteluprosessi kesti kaikkiaan vuoden eri vaiheineen ja vaihtoehtoineen. Lippukunnan hallituksen jäsenet tietävät kuinka vaikeaa oli löytää ehdotus joka täyttäisi sekä heraldiikan, että symbolismin vaatimukset.