Kolkankävijät ovat pyrkineet painottamaan tiedonvälitykseen usealla erillä keinoilla. Lippukunnan tapahtumista toimitetaan lasten kautta paperiset tapahtumakirjeet kotiin. Nuo paperilappuset kuitenkin saattaa hävitä matkalla, joten tiedon perille meno pyritään takamaan käyttämällä muitakin keinoja.
Lippukunnan kotisivuille pyritään lisämään ajankohtaista tietoa esimerkiksi tulevista tapahtumista. Jatkossa pyritään myös painoittamaan, jotta nuo paperiset versiot saataisiin myös nettisivuille. Sivut tarjoavat myös innokkaimille johtajille keinon tiedottaa omaa ryhmäänsä koskevia tietoja ryhmäkohtaisilla sivuillaan.
Kolkankävijöiden keskustelualue pyrkii tarjoamaan vuorovaikutteisemman tavan hankkia ja tarjota tietoa. Sudenpennut, vartiolaiset, vaeltaja ja heidän vanhempansa voivat kysellä, kommentoida tai muuten vain jutskailla lippukuntaa koskevista asioista. Keskustelualueelta löytyy myös johtajille muilta piilossa oleva alue.
Kolkka Jussi tai tuttavallisemmin vain KoJu, on Kolkankävijöiden lippukuntalehti. Lehti ilmestyy kolmesti vuodessa, jonka vuoksi ei ole mielekästä edes yrittää tiedottaa tulevasta lehden avulla. Lehti pyrkii lähinnä jakamaan tunnelmia menneistä tapahtumista ja valoittaa lippukunnan toimintaa.
Tiedostoalueen kautta välitetään erinäisiä asiakirjoja, lomakkeita ja tapahtumakirjeitä
Sähköpostilistalle lähetetään kuukausittain tiedotusmaili lippukunnan tulevista tapahtumista. Lista on avoin kaikille ja viestit on suunnattu jäsenillemme ja kaikille Kolkankävijöiden toiminnasta kiinnostuneille.
Yhteystiedosta löytää johtajien yhteystiedot. Tiedot on lajiteltu ryhmittäin