Hei!
Me partiolaiset olemme päässeet nauttimaan pitkästä talvesta ja lumesta
monin muodoin: Useampi ryhmä on pulkkaillut, luistellut & retkeillyt
koloilloisssaan. Lemun ekaluokkalaisten Hirvi-lauma teki ihan
ensimmäisen päiväretkensä hyvin lumisissa merkeissä helmikuussa. Viime
viikonloppuna osallistuimme seurakunnan talvipäivään Mannerlahdessa
paistamalla lettuja ja kuluvalla viikolla jäädytämme Lemussa jäälyhtyjä
Maskun vapaa-ajantoimen Talvitarhat-lumiriehatapahtumaan 28.2. Eikä pidä
unohtaa perinteistä sudenpentujen pulkkailuiltaa, joka on 2.3.
Hirvensalon pulkkamäessä; muistakaahan ilmoittautua akeloille kuluvan
viikon aikana!
Toisaalta monella on myös ollut katseet jo tulevassa kesässä: 25
kolkankävijää ilmoittautui ensi kesän Suomen Partiolaisten
Kilke-suurleirille. Sitä ennen tulevaan partiokevääseen mahtuu
monenmoisia tapahtumia kaiken ikäisille jäsenillemme. Koko kevään
tapahtumat löytyvät tapahtumakalenteristamme
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/
ja lisäksi jo useammat ryhmät
ovat suunnitelleet myös omia viikonloppuretkiä keväälle.
Tulevat tapahtumat:
22.2.2010 Lippukunnan varsinainen kokous, Wanha Oskari, Lemu
Lippukunnan varsinainen kokous, asialistalla sääntömääräiset asiat.
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/470/2010
2.3.2010 Sudarien pulkkailuilta, Hirvensalo, Turku
Kolkankävijöiden sudenpennut viettävät taas yhteistä pulkkariehaa,
ilmoittautumislaput palautettava tämän viikon aikana ryhmienjohtajille
tai lippukunnan postilaatikkoon.
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/471/2010
7.3.2010 Ikäkausijohtajien kokoukset ja Jofu
Lippukunnan johtajiston kokoukset, lisätietoa tulossa sähköpostitse lisää.
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/436/2010
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/435/2010
27.-29.3.2010 Seikkailijoiden ja tarpojien kevätretki, Askainen
Huomaa vaihtunut ajankohta! Lisätietoa retkestä tulossa lähiaikoina,
retkenjohtajana toimii Maaret Rekola.
http://www.kolkankavijat.fi/tapahtumat/440/2010
Seuraava kuukausitiedote ilmestyy 17.3.2010 ja sen kirjoittaa Anna
Oikarinen.
Mukavaa ja aurinkoista talvilomaa niille, joilla sitä on ensi viikolla!
Eveliiina Virtanen
Lippukunnanjohtaja ja Hirvi-lauman akela
|