Loading
Sisältö
Login

Kokoustelua, kisailua ja lettujenpaistoa laavulla

Kolkankävijöiden johtajisto kokoontui Lemuun Kolkanpolun laavulle kevään viimeiseen jofuun sunnuntaina 27.5.2007. Johtajiston kokouksen lisäksi ohjelmassa oli leikkimieliset pt-kisat sekä lettujen paistoa.

Jofun esityslistalla oli tällä kertaa pääosassa kesän tapahtumat eli Suurjuhla, Tammileiri ja lippukunnan oma kesäleiri. Kuulimme myös lisää juhlavuoden suunnitelmia, mm. kesäleiristä 2008, johon valmistautuminen alkaa jo syksyn mittaan. Tulevan kesäleirin suunnitelmat etenevät ja ilmoittautumisaikaa on pidennetty kahdella viikolla – vielä voi siis ilmoittautua mukaan!

Kokouksessa tehtiin myös pikainen katsaus syksyn johtajatilanteeseen ja sen todettiin olevan melko hyvä, vaikkakin laumanjohtajarintamalle kaivattaisiin vielä lisävahvistusta. Viime syksynä ensi kertaa järjestetty suuren suosion kerännyt koko lippukunnan yhteinen aloitustapahtuma järjestetään tänäkin vuonna. Lisätietoa tulee myöhemmin, mutta ajankohdaksi paljastetaan jo nyt sunnuntai 2.9. klo 12.00.

Jofun lomassa käydyn KolkanKivaKisan voitti 7 pisteellä Ihajokuvaa–vartio, johon kuului Elina, Marjut, Miia ja Susanna. Muut kisaan osallistuneet vartiot saivat pisteitä seuraavasti: Komppania 2.5 p, HAJ 5 p, Nimetön 5 p (maksimipisteet 9).

Eveliina Virtanen 27.05.2007

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö