Loading
Sisältö
Login

Partiolaiset viettävät rauhanpäivää

Suomalaiset partiolaiset viettävät tänään 18.9.2007 rauhanpäivää. Päivän keskeisenä teemana on erilaisuuden hyväksyminen.

609_Rauhanpallot.jpg

Kolkankävijät lähettivät rauhanviestejä maailmalle kesäleirillä 2006


Partiolaisia on 38 miljoonaa, lähes kaikissa maailman maissa. Kansallisista, uskonnollisista tai poliittisista eroavaisuuksista huolimatta partiolaiset ovat yhtenäinen joukko. Kansainvälinen partioliike haastaa partiolaiset toisen ihmisen kunnioittamiseen ja omaan henkiseen kasvuun. Partioihanteissa mainitaan toisen kunnioittaminen ja ystävyyden rakentaminen yli rajojen.

Rauha on ollut esillä partiolaisten toiminnassa myös parhaillaan vietettävän partio 100-vuotisjuhlavuoden aikana. Juhlavuoden kunniaksi partiolaiset toteuttivat kansainvälisen Gifts for Peace - hankkeen.

Suomessa Rauhanrakentaja-nimellä toteutetun hankkeen puitteissa partiolaiset ovat tutustuneet rauhaan ja sen eri ulottuvuuksiin, osallistuneet konkreettisiin hankkeisiin. Suomen Partiolaiset luovuttivat hankkeen koonnin tasavallan presidentille, kun hän vieraili juhlavuoden Suomen päätapahtumassa Tampereen Suurjuhlassa kesäkuun alussa.

Lue lisää Rauharakentajasta: http://www.partio.fi/rauhanrakentaja

Lähde: SP:n uutiset

Eveliina Virtanen 18.09.2007

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö