Loading
Sisältö
Login

Sisiliskot ja Kyyhkyt loihtivat sammakoita ja pupuja

Tiistai-iltana 17.3. Lemun kololta ei nt eik toimintaa puutunut, kun Sisiliskot ja Kyyhkyt -laumojen sudenpennut viettivt yhteist laumailtaa. Paikalla oli 10 Sisiliskoa, 2 Kyyhky ja 3 laumanjohtajaa.

55.jpg

Sisiliskot-lauman yhteiskuva pikkujoulutunnelmissa.

Illan alkuperäisenä aiheena oli pääsiäiskoristeiden askartelu. Sudenpentujen mielikuvituksen myötä alkuperäinen malli sai uusia ulottuvuuksia ja lopulta askarreltiin sammakko- ja pupurasioita.

Illan aikana palautettiin useita Reila-ilmoittautumisia ensi kesän piirileirille, ja tuohon iltaan mennessä Sisiliskot on palauttaneet eniten ilmoittautumislappuja! Sisiliskot on 3. vuoden sudenpentuja, jotka lähtevät Reilalle seikkailijoina uuden ohjelman mukaan ja ensi syksynä aloittavat seikkailijoina lippukunnassamme. Kyyhkyt puolestaan ovat ensimmäisen vuoden sudenpentuja ja sieltäkin on löytynyt joukosta urheita tosipartiolaisia, jotka ovat lähdössä Reilalle leireilemään.

Ilta päätettiin sisaruspiiriin, jossa yleensä hiljennytään sähkötyksen ajaksi, mutta jotenkin se tuotti vaikeuksia tällä kertaa.. Mutta kyllähän siinäkin lopulta jotenkin onnistuttiin. Ja sitten olikin jo aika suunnata kotiin ja jatkaa taas kohti uusia partioseikkailuja!

Eveliina Virtanen 19.03.2009

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö