Loading
Sisältö
Login

Viikonloppuna kouluttauduttiin

Menneenä viikonloppuna lippukuntalaisiamme osallistui partiojohtajien peruskurssille ja nuotiokitarakurssille.

Piirin kursseille osallistui viikonloppuna kolme kolkankävijää kurssilaisina. Kaksi samojaa suuntasi Kiukaisiin Partiomyllyyn nuotikitarakurssille ja yksi vaeltaja matkasi Rymättylään Kunstenniemeen pj-peruskurssin toiselle osalle. PJ-peruskurssilaisia lippukunnassamme on lähestulkoon vuosittain, mutta nuotiokitarakurssille lippukuntalaisiamme osallistui nyt ensi kerran.

Kuulumiset nuotiokitarakurssilta voi lukea piirin nettisivuilta:
Nuotiokitara soi jälleen partiomyllyssä

partio%20pj%20osmonsolmu.jpg
PJ-peruskurssin 2/2012 toisen osan ohjelmassa oli mm. lippukunta-aiheista koulutusta, lasten ja nuorten ohjaamista, ikäkausiryhmien johtamista. Kurssilla oli parikymmentä kurssilaista ympäri piiriä. Sunnuntaina osa porukasta sai PJ-solkensa loppuun suoritetun kurssin myötä, loput saavat pujottaa huiviinsa nahkaisen osmonsolmun paraatin yhteydessä.

Tämän kevään aikana lippukuntalaisiamme osallistuu vielä ainakin EA1-kurssille, erätaitoperuskurssille, ryhmänohjaajakurssille ja lippukuntatoimijakurssille. Tulevan syksyn 2012 kursseille ilmoittaudutaan huhtikuun aikana. Tarkkaile siis postiasi ja ilmoittaudu sinäkin jollekin kurssille!

Eveliina Virtanen 12.03.2012

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö