Loading
Sisältö
Login

Apinat, Perhoset, Norpat ja Karhu-vartio kivassa illassa

Kiva ilta on vartioille suunnattu partiotaitokilpailuaiheinen koloilta, jossa perehdytään partiotaitokilpailujen sisältöön ja tehtäviin. Kivassa illassa vartiolaisille on selvinnyt minkä värisissä sarjoissa kisaillaan, miten kisoihin pääsee, miten tehtäväkäskyjä tulisi tulkita ja ennen kaikkea se, että kisoihin lähdetään pitämään hauskaa ja rennolla asenteella.

Mitä partiotaitokilpailut ovat?

”Eräs partiotoiminnan päämääristä on tarjota terveyttä, voimaa ja luonnetta kehittäviä joukkuekilpailuja. Nämä leikit on tehtävä mukaansatempaaviksi ja kilpailunomaisiksi. Niiden avulla me voimme teroittaa heidän mieliinsä sääntöjen tottelemisen, kurin, itsehillinnän, innostuksen, rohkeuden, sisun, johtajuuden ja epäitsekkään yhteispelin alkeita. Nämä ovat välttämättömiä kansalaisominaisuuksia ja niiden harjoittamisessa partiotoiminta voi olla hyödyksi täydentäen koulukasvatusta." –B-P

PT-kisojen eli partiotaitokilpailujen tarkoituksena on tukea vartion yhteishengen kehitystä sekä leikkimielisesti kilvoitellen testata vanhoja ja opettaa uusia partiotaitoja. PT-kisat ovat ikään kuin retkiä, jossa vartio toimii yhdessä ja suorittaa partiotietoja ja –taitoja vaativia tehtäviä, ja ihan varmasti aina opettaa myös jotain uutta.

Kilpailuja ei pidä ottaa liian tosissaan, sillä tärkeintä on itsensä voittaminen ja omien tavoitteiden toteutuminen. Vartio koostuu erilaisista jäsenistä, joista jokaisen taitoja tarvitaan kisoissa, sillä sooloilemalla ei näissä mittelöissä pärjätä. Vartion yhteishengen lujittuminen ja mukavien muistojen kerääminen ovat jo itsessään voittoja, joskus ehkäpä niitä kaikkein merkittävimpiä.

”Oisko näitä tehtäviä lisää?”

Maaliskuun aikana Apinat ja Perhoset Askaisista sekä Norpat ja Karhu-vartio Lemussa ovat päässeet tutustumaan partiotaitokilpailujen ihmeelliseen. Yhteensä lähes kolmekymmentä vartiolaista johtajineen on ratkonut partiotietoja ja –taitoja vaativia tehtäviä koloilloissaan. Lähes poikkeuksetta osallistujien mukaan ilta on ollut nimensä mukainen – kiva!

PT-kisojen tehtäväkäskyt on laadittu huolella, mikä tekee koko jutusta mielenkiintoisen ja haastavan, eikä pidä unohtaa sitä onnistumisen elämystä kun tehtävä saadaan suoritettua. Jokainen vartio pääsi kivan illan aikana kokeilemaan parin tehtävän suorittamista, mutta se oli kuulemma liian vähän: ”Tehtävät oli tosi kivoja – oisko sulla näitä tehtäviä meille lisää?” Muuten tehtäviä luonnehdittiin sopivan haastaviksi, kunhan se tehtäväkäsky jaksettiin ensin lukea huolella loppuun asti…

Ensi kertaa järjestettävälle lippukunnan kevätretkelle lähdetään vartiolaisten, vaeltajien ja johtajien voimin sata lasissa – ilmoittautuneita on noin kolmekymmentä. Kevätretki on jatkoa kivoille illoille ja siitä tuleekin ihan extra-kiva, sillä luvassa on koko porukalle lisää pt-kisahenkistä ohjelmaa!

Eveliina Virtanen 23.03.2007

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö