Loading
Sisältö
Login

Kolkankävijöiden jäsenmäärä kasvussa.

Parin viime vuoden aika Kolkankävijöiden jäsenmäärä on ollut selvässä kasvussa. Viime vuonna samaan aikaan jäsenrekisterin mukaan jäseniä lippukunnassamme oli noin 150 jäsentä. Tämän päivän listaus näyttää, että jäsenmäärä on jo noussut 169 jäseneen.

Jäsenmäärän nousun taustalla

Viime vuoden aikana jäsenmäärän nousuun vaikutti vahvasti Lemussa ennätyksellisen suuri ikäkausi, jotka saavuttivat toimintaan mukaan pääsemisen edellyttämään seitsemän vuoden iän. Syksyllä 2004 Lemussa toimintaan mukaan ilmaantui vuonna 1997 syntyneitä 19 uutta sudenpentua. Myös Askaisista ja Velkualta ilmaantui uusia jäseniä. Askaisissa 7 uutta sudenpentua ja Velkualla 5.

Lippukuntaan otetaan pitkin vuotta uusia jäseniä, jos halukkuutta ilmenee. Uudet jäsenet sijotetaan pääsääntöisesti ikäistesä ryhmään. Myös uusia johtajia liittyi mukaan toimintaan. Kaiken kaikkiaan vuoden 2004 aikana uusia jäseniä liittyi Kolkankävijöihin yhteensä 45 jäsentä.

Jäsenmäärän nousu asettaa paineita

Jäsenmäärän suurella kasvuvauhdilla on luonollisesti positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia. Onhan se kivaa toimia suuressa lippukunnassa ja järjestää tapahtumia, kun tietää että innokkaita osallistujia riittää erillaisiin tapahtumiin. Vaikkei tällä hetkellä taloudelliset resurssit rajoitakkaan toimintaamme, on kiihtyvällä vauhdilla kasvavalla jäsenmäärällä omat huonotkin puolet.

Johtajia ei vapaudu samaan tahtiin uusien ryhmien käyttöön ja uusia johtajia ei ilmaannu niin paljoa kuin mitä olisi tarpeen. Lippukunnan lähes kaikki johtajaresurssit on aikaa sitten otettu käyttöön. Kasvavat ryhmäkoot ja samana vuonna useiden ryhmien perustaminen vaati melkoisen määrän johtajia. Esimerkiksi Lemussa uusien sudenpentujen muodostamien kahden lauman käyttöön kiinitettiin 4 laumanjohtajaan. Lemun uusi vartio varasi 3 vartionjohtajaa. Askaisten 20 hengen Karhut-lauma vaatii jo useita johtajia, jotta toiminta säilyisi mielekkäänä. Myös Velkuan uusi Hauki-vartio ja Ketut lauma tarvitsee johtajansa. Velkualla tällä hetkellä johtajia on kolme.

Johtajapula ei ole pelkästään Kolkankävijöiden ongelma.

Johtajapula näkyy nykyisin lähes jokaisessa Suomessa toimivassa lippukunnassa. Meillekkään tämä tilanne ei ole kovinkaan yllätyksellinen. Viimeistään lähes joka kevät on osastonjohtajat joutuneet pähkäilemään seuraavan syksyn johtajajärjestelyjä, jotta uudet halukkaat pääsevät aloittamaan partiouransa ja että uudet vartiolaiset saavat pätevät johtajat.

Vartio-osastomme johtaja, Sampo, on jo tottunut painiskelemaan näiden ongelmien parissa aiemminkin. Tänä vuonna haasteelliseksi homman tekee se, että esimerkiksi Lemussa sudenpennuista vartiolaisiksi siirtyvän lauman koko on 15 sudenpentua. Tuo Kamut-lauma on lippukuntamme toisiksi suurin lauma ja luultavasti syksystä lähtien lippukuntamme suurin vartio.

Nykyinen johtajatarve

Lemussa toimii 4 laumaa (Puukiipijät, Hippiäiset, Merileijonat, Kamut) ja kaikkiaan 4+3+2 eli 9 laumanjohtajaa. Askaisten kunnassa toimii yksi kestolauma Karhut jonka toimintaa johtaa 3 laumanjohtajaa ja kaksi apulaisjohtajaa, jotka jatkavat osan laumalaisten vartionjohtajina. Velkuassa on yksi lauma , Ketut, ja kaksi laumanjohtajaa. Kaiken kaikkiaan Kolkankävijöissä partiota harrastaa 79 sudenpentua ja heidän johtajinaan 14 laumanjohtajaa.

Vartioita Lemussa on 3 ja heidän parissa toimii 6 vartionjohtajaa. Askaisissa vartioita on 2 ja vartionjohtajia 3 sekä Velkualla on yksi vartio ja yksi vartionjohtaja. Vartiolaisia Kolkankävijöissä on yhteensä 31 ja heidän johtajinaan toimii 11 vartionjohtajaa.

Yllälistattujen johtajien lisäksi viikottaisessa toiminnassa on vielä jokunen johtaja vaeltajien parissa. Ryhmänjohtajien lisäksi lippukunnassa on johtajia taustatehtävissä, joiden toiminta ei niinkään ole viikottaista, mutta joita kuitenkin tarvitaan. Esimerkiksi rahastonhoitaja, kalustovastaava, osastojenjohtajat (osa toimii myös viikottaisessa toiminnassa ryhmien parissa), lippukunnanjohtaja, sihteeri, jäsenrekisterinhoitaja ja muita johtajia projektiluontoisten tehtävien kimpussa (esim Kolkanpolku).

Mukaan toimintaan?

Kiinostaisiko partiotoiminta Kolkankävijöissä? Haasteita ja hauskuutta löytyy varmasti ihan kaiken ikäiselle. Sudenpennut ja vartioikäisten kannattaa ottaa yhteys suoraan kyseise ikäkauden ryhmänjohtajaan. Johtaja- ja vaeltajaikäisten (yli 15 vuotta) kannattaa ottaa yhteyttä seuraaviin

Lippukunnanjohtaja Antti Kuparinen (lippukunnanjohtaja@kolkankavijat.fi)

Valtermanni Hanna Vesterinen ( valtermanni@kolkankavijat.fi), Vaeltajat

Sampo Lotta Alho (sampo@kolkankavijat.fi),vartiolaiset

Akela Sara Tapani, Jukka Niittymäki (akela@kolkankavijat.fi), Sudenpennut

Joonas Suominen 18.01.2005

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö