Loading
Sisältö
Login

Matka maailmanjamboreelle alkaa!

Ryhmä Kolkankävijöitä lähtee 26.7.2011 matkaan kohti Ruotsin Rinkabyta ja 22. maailmanjamboreeta. Perillä odottaa iso joukko partiosisaria ja -veljiä ympärimaailmaa, joiden kanssa leireillään 7.8.2011 asti teemalla Simply Scouting.

llpk.jpg
Jamboree alkaa keskiviikkona 27.7. Ruotsissa. Ensimmäiset Suomen joukkueen leiriläiset ovat lähteneet matkaan maanantai-iltana ja loput lähtevät tiistaina 26.7. aamulaivalla. IST eli työleiriläiset ovat saapuneet leirialueelle jo tänään maanantaina. Suomesta leirille lähtee ennätyssuuri joukkue, 1400 partiolaista. Yhteensä leirille osallistuu 38 000 partiolaista ympäri maailmaa.

Leirille osallistuvat Kolkankävijät kuuluvat leirilippukuntaan nimeltä Vanamo. Vanamossa on lisäksi leiriläisiä Loimaan Nuotioloimuista, Mikaelin Sinikelloista (Turku), Puhurin Pojista (Turku), Liedon Eränkävijöistä, Pöytyän Pöllöistä ja Harjavallan Pirkoista. Vanamo sijaitsee leirillä Örnsköldsvik-alaleirissä, joka puolestaan kuuluu Winter-kaupunkiin.

ohjelma_1_max_0300.jpg
Leirin ohjelma sisältää aktivoivia, hauskoja, osallistavia ja moderneja aktiviteetteja, joiden avulla leirillä päästään kokemaan uusia kulttuureita, tarkastelemaan ympäristöä ja kestävää kehitystä, pohtimaan globaalia solidaarisuutta sekä rauhaa. Leirin aikan järjestetään myös kolme suurtapahtumaa: avajaisseremonia, massiivinen tapahtuma leirin keskivaiheilla sekä päättäjäisseremonia. Leirielämä tapahtuu pääasiallisesti alaleireissä. Jokaisessa alaleirissä on leiriläisiä useista eri maista. Kohtaamisia uusien partioystävien kanssa edesauttaa alaleireissä sijaitsevat kahvilat, nuotiopaikat ja toimintapisteet.

Kuulumisia leiriltä voi seurata:

Eveliina Virtanen 25.07.2011

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö