Valtion Nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston Aika vapaalla –tutkimuksen mukaan partio on ainoa nuorisojärjestö, johon kuuluminen on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Nuorten osallistuminen järjestötoimintaan on yleisesti laskenut
Nuorten osallistuminen järjestötoimintaan osallistuminen on laskenut 2000-luvun aikana selvästi. Tämä on yhteistä urheilu- ja liikuntajärjestöille, opiskelija- ja koululaisjärjestöille kuin seurakuntien nuorisotoiminnallekin. Ainoa poikkeus on partio, joka on selvästi kasvattanut toiminnassa mukana olevien määrää. Tällä hetkellä 10-29 –vuotiaista nuorista 7% kuuluu partioon, kun vielä vuonna 2001 partioon kuului vain 3% nuorista. Tutkimuksen mukaan ero on tilastollisesti merkittävä eikä muutos mahdu virhemarginaaliin. "Olemme kehittäneet järjestöä pitkäjänteisesti koko 2000-luvun ajan, ja saavuttaneet sillä sen, että partio vastaa tämän päivän nuorten tarpeisiin", sanoo Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Liisa Sahi.Partiossa nuoret tekevät ja päättävät itse
Mielekäs vapaa-aika on keskeisimpiä tekijöitä nuorten hyvinvoinnille. Aika vapaalla -tutkimus osoittaa, että nuorten vapaa-aikaa ja kansalaistoimintaa koskevat arvot ovat nopeassa muutoksessa. Nuorten arvoissa tärkeintä on omaehtoinen toiminta ystävien kanssa, sen jälkeen perheen kanssa vietetty vapaa-aika ja vasta tämän jälkeen arvostetaan järjestäytynyttä kansalaistoimintaa. "Partion vahvuutena on ilman muuta se, että partiossa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itse toimintansa. Vastuun antaminen nuorille on partion perusidea. Aikuisten rooli on olla sopivasti läsnä: auttamassa ja tukemassa toimintaa." Sahi arvioi. Lisäksi partio on erittäin yhteisöllinen harrastus, sillä partiotoiminta tapahtuu ryhmissä. "Partiota ei voi harrastaa yksin", Sahi sanookin.Lähde: Suomen Partiolaiset
Kolkankävijöiden jäsenmäärän kehitys
Kolkankävijöiden jäsenmäärä on vaihdellut vuosien varrella. Kun lippukunta perustettiin parikymmentä vuotta sitten, jäsenmäärä oli suunnilleen sama kuin tänäkin päivänä. 90-luvun lopulla jäsenmäärä oli heikoin, jolloin oli vain vähän reilut 100 jäsentä ja johtajapulan takia toiminta Askaisissa ja Velkualla keskeytyi muutamaksi vuodeksi. Suurimmillaan jäsenmäärä on ollut syksyllä 2006, jolloin jäseniä Kolkankävijöillä oli yli 180. Keväällä 2009 jäsenmäärämme oli 167 kolkankävijää.
| Vuosi | Jäseniä | Sudenpennut | Vartiolaiset | Vaeltajat ja Johtajat |
| 1988 | 164 | 59 | 57 | 48 |
| 1993 | 115 | 30 | 63 | 22 |
| 1998 | 110 | 38 | 29 | 43 |
| 2003 | 159 | 57 | 43 | 59 |
| 2008 | 161 | 48 | 66 | 47 |