Alkusyksystä 2010 Kolkankävijät lupautuivat mukaan jättipalsamin torjuntatalkoisiin Lemussa. Samoihin aikoihin Suomen Partiolaiset haastoivat valtakunnallisesti kaikki lippukunnat tekemään positiivisia aktivistitempauksia toimialuellaan. Kun nämä kaksi asiaa yhdistettiin, lopputuloksena Kolkankävijöiden tempaus valittiin maan parhaaksi ja palkintomatkalle Helsinkiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikoille päästiin perjantaina 4.2.2011 koko talkooporukan voimin.
Jättipalsami on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, jonka leviämistä luonnossa tulee rajoittaa. Vieraslajit vaarantavat alkuperäisen kasviston ja eläimistön olemassaolon. Jättipalsamien torjuntaan meidät opasti Tiina Hyvönen ja talkoilua suoritettiin yhteistyössä alakoulun kanssa.
Alkusyksystä 2010 Suomen Partiolaiset haastoivat lippukunnat tekemään palvelutempauksia toimialueellaan ja raportoimaan niistä eteenpäin. Parhaimman positiivisen aktivistitempauksen tehnyt ryhmä pääsisi palkitomatkalle Helsinkiin yhteikunnallisen vaikuttamisen pääpaikoille. Marraskuussa Tampereella vietettiin Partio 100v -juhlavuoden päätösjuhlaa, jossa haasteen voittajaksi palkittiin Kolkankävijöiden positiivinen aktivistitempaus.
Perjantaina 4.2.2011 oli vihdoin tuon palkintomatkan aika. Mukana oli yhteensä 23 talkoilijaa, joista suurin osa oli 2.-5. luokkalaisia partiolaisia, jotka saivat tavallisen koulupäivän sijaan kokea unohtumattoman matkan Helsinkiin. Matkanjohtajanamme toimi Jarno Hakulinen Suomen Partiolaisista.
Tutustumiskierroksen jälkeen tapasimme kansanedustaja Outi Mäkelän, joka on myös edelleen aktiivinen partiolainen. Kuulimme häneltä edustajan työstä sekä siitä millaisiin nuorten ja partiolaisten asioihin hän kansanedustajan työssään on päässyt vaikuttamaan. Lapset saivat myös antaa palautetta suoraan kansanedustajalle, mitä kouluaineita he haluaisivat oppitunneilleen lisää ja mitä puolestaan vähemmän.
Meille selvisi myös, että eduskunnassa toimii ryhmä nimeltä partioparlamentaarikot. Noin puolitoistatuntinen vierailu eduskunnassa jäi varmasti kaikkien vierailijoiden mieleen. Eduskuntatalolta poistuttaessa innokkaimmat taisivat käydä vielä pyytämässä nimikirjoituksia tv:stä tutuilta kansanedustajilta.
Lounaan kävimme nauttimassa Raxissa ja sen jälkeen pääsimme kokemaan lyhyen, mutta monelle sitäkin unohtumattomamman, metromatkan. Maanalta päästyämme suuntasimme kohti 9-kerroksista sanomataloa, siis seuraavana kohteenamme oli Helsingin Sanomien toimitus.
Alkuun kuulimme oppaaltamme esitelmän sanomatalon toiminnasta ja monipuolisesta tarjonnasta. Pääsimme selailemaan sähköistä lehteä ja toisaalta samalla kuulimme mielenkiintoisia tutkimustuloksia perinteisen lehden ympäristöystävällisyydestä. Yhden HS-lehden hiilijalanjälki on sama kuin autolla ajettaisiin 1 km ja vastaavasti yhteensä 6,5 vuoden lehtien hiilijalanjälki on sama kuin yksi lentomatka Suomesta Thaimaaseen. Hiilijalanjälkeä voidaan vielä pienentää käyttämällä sanomalehteä myöhemmin hyödyksi esim. pakkausmateriaalina tai vaikka sytykkeenä.
Kävimme katsomassa vielä maisemia sanomatalon yhdeksännestä kerroksesta ja muutamaa kerrosta alempana kävimme tutustumassa toimittajien työhön.Viimeinen tutustumiskohteemme oli hiukan erilainen, mutta sitäkin hienompi elämys monelle. Sealife sijaitsee Helsingissä Linnanmäellä ja se mahdollisti matkan halki maailman merien, jotka ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisimpiä merieläimiä kuten haita, rauskuja ja merihevosia. Tutustuimme mereneläviin oppaan johdolla.
Lopuksi käytiin vielä matkamuistomyymälässä ja sitten olikin kotimatkan aika. Tähän reilun 12 tunnin matkaan mahtui paljon uusia kokomuksia, elämyksiä ja seikkailuja koko porukalle.
Aiempia uutisia Jättipalsamin torjuntatalkoista ja positiivisesta aktivistitempauksesta: