Loading
Sisältö
Login

Reila 09 -piirileirin ilmoittautuminen käynnistyy helmikuussa

Reila 09 on Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen piirileiri. Se järjestetään Pyhärannan Reilassa, Rauman kupeessa heinä-elokuun vaihteessa 2009. Leirille odotetaan noin 4500 partiolaista.

normal_20070615-200750-jugga.jpg

Sudenpennut leikkimässä metsässä hiukan isommalla porukalla. Kuva Tammileiriltä 2007.


Sudenpennut leireilevät alkuleirin, seikkaijat loppuleirin ja vanhemmat ikäkaudet Reilaavat täydet yhdeksän päivää

Leiri alkaa keskiviikkona 29.7. ja päättyy torstaina 6.8. Leiri kestää yhdeksän päivää, paitsi sudenpennuilla neljä ja seikkailijoilla viisi päivä. Reilalla on kaikille ikäkausille suunnattua omaa ohjelmaa – maalla ja vesillä. Leiriläiset pääsevät tekemään löytöretkiä ympäri maailmaa ehkä jopa avaruuteen asti.

Sudenpennut (7-9v) ovat piirileirillä neljää päivää to 30.7.– su 2.8., jonka aikana he oppivat uutta ja hyödyntävät vanhoja taitojaan suurten löytöretkeilijöiden jalan jäljillä. Leirillä mitellään myös vuosittain järjestettävät piirin sudenpentukisat.

Sudenpentujen lähdettyä leiriltä kotiin saapuvat seikkailijat (10-11v) viideksi päiväksi kokemaan piirileirin tunnelmaa su 2.8.– to 6.8. Leirillä kamppaillaan
ensimmäistä kertaa piirin seikkailijakilpailujen herruudesta.

normal_20070614-192230-jugga.jpg

Leirillä tuhannet partiolaiset kokoontuvat kokoontuvat yhteen mm. viettämään iltanuotioita. Kuva Tammileiriltä 2007.

Tarpoja-, samoaja - ja vaeltajaikäiset (yli 12 v) nauttivat Reilasta yhdeksän päivän ajan. Tarpojat ja Samoajat pääsevät kokeilemaan rajojaan merihenkisellä haikilla, joka kulkee pitkin Reilan rantaviivaa. Sekä Samoajille että Vaeltajille on luvassa henkeäsalpaavaa ohjelmaa palvelutehtävien lomassa.

Leirille ilmoittautuminen alkaa nyt ja loppuu 19.3.2009

Ilmoittautuminen tapahtuu erillisellä lomakkeella, joita jaetaan koloilloissa leirikirjeen kanssa helmikuun aikana. Ilmoittautuminen loppuu siis 19.3.2009.

Leirille osallistuvat siis kaikki ikäkaudet, ja käytössä ovat uudet ikäkaudet. Lippukunnassamme osa ryhmistä on jo siirtynyt uusiin ikäkausiin, mutta leirille lähtevät siis kaikki uusien ikäkausien nimissä riippumatta siitä suorittaako uutta vai vanhaa ohjelmaa. Leirille kannattaa ehdottomasti lähteä, sillä leiri on partio-ohjelmaa parhaimmillaan ja se ei muutu ikäkausien myötä mihinkään!

normal_20070614-192034-jugga.jpg

Leirillä liikutaan lippukunnittain, vartioittain tai laumoittain. Kuva Tammileiriltä 2007.


Infoilta partiolaisille ja heidän vanhemmilleen tiistaina 10.3. klo 19.00

Mikäli leirikirjeestä tai nettisivuilta ei kaikki tieto aukene, kannattaa ehdottomasti tulla Lemun kololle (Wanha Oskari) tiistaina 10.3. klo 19.00. Esittelemme leiriä ja tuolloin on mahdollisuus kysellä mieltä askarruttavia asioita.

Leirin nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.reila09.fi/.

Eveliina Virtanen 07.02.2009

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö