Loading
Sisältö
Login

Siilit leipureina

Siilit-vartioon kuuluu kolme 6 vartiolaista ja 2 vartiojohtajaa. He kokoontuvat keskiviikkoiltaisin Askaisten kololla.

siili.jpg

Siileille maistui pulla.

Askaisissa toimiva vartio Siilit eli Meri, Veera, Roosa, Riina ja Iines sekä veejiit Sussu ja Miia suuntasivat keskiviikkona 18.3. Lemun kolon keittiöön, jossa jauhot ja kaulimet pääsivät tämän vartion käsittelyssä tositoimiin. Ensin vuorossa oli leipomista ja sitten tietysti herkuttelua.

Lippukunnanjohtajakin saapui juuri parhaaseen ajankohtaan kololle, kun ensimmäiset leivonnaiset olivat tulleet uunista ulos. Tuoksu oli kerrassaan herkullinen, ja varmasti oven toisella puolella kokoontuneelle porukalle tuli vesi kielelle.. Tarjolla oli suklaamariannemuffinseja sekä korvapuusteja - nam!

Kun suurimmasta syöntiurakasta oli selvitty ja hetki hengähdetty, lähdettiin vielä illan päätteeksi ulkoilemaan ja ehdittiin leikkiä muutaman kierroksen verran nurkkamummoa pullakalorien karistamiseksi. Lopuksi vuorossa oli sisaruspiiri ja sitten kohti kotia. Useimmilla Siileillä partioviikko jatkuu vielä, sillä viikonloppuna askaislaisia retkeilee Mannerlahdessa!

Eveliina Virtanen 19.03.2009

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö