Loading
Sisältö
Login

TIMANTTI2017-kesäleiri Kolkassa!

Kolkanävijöiden oma kesäleiri, TIMANTTI2017, leireillään Kolkansaaressa, Askaisissa kaikkien ikäkausien voimin. Ilmoittautuminen leirille on auki nyt. Ilmoittaudu siis mukaan!

20130801_Aikakone_ev_030.JPG?m=1376853716

Milloin leireillään?

Kolkankävijöiden oma kesäleiri leireillään seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten voimin Kolkansaaressa 25.-30.7.2017.

Sudenpennut pääsevät mukaan leireilemään torstaista lauantaihin 27.-29.7.2017.

Kolkkaan!

Kolkansaareen kuljetaan lippukunnan oman veneen, Kyllikin, kyydissä. Viimeisin Kolkka-leiri on pidetty vuonna 2013, sillä tähän väliin on mahtunut piirileiri Piiru’14 Evolla, Kolkankylän Selviytyjät -leiri Nousiaisissa sekä finnjamboree Roihu 2016 Evolla. Mainiota siis päästä Kolkkaan leireilemään koko lippukunnan voimin.

Kolkassa ei luonnollisestikaan ole sähköä tai juoksevaa vettä, mikä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut mikään juttu. Juomavesi kuljetetaan saareen mantereen puolelta.

Kolkassa majoitus tapahtuu teltoissa. Olisikin enemmän kuin hyvä, että leiriläisillä olisi ennestään kokemusta telttaöistä. Sudenpennuilla onkin vielä mahdollisuus saada telttayöt haltuun SUPERetkellä, ks. uutisen lopusta tarkemmin.

Timanttista ohjelmaa

20130802_Aikakone_ev_037.JPG?m=1376854466

Leirillä on luvassa timanttisen hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Unohtamatta tietenkään uusia ystäviä, iltanuotioita, telttasaunaa ja kesäleirifiilistä.

Ilmoittaudu mukaan

Ilmoittautuminen on nyt auki ja mukaan voi ilmoittautua aina sunnuntaihin 9.7. saakka.

Lisätiedot ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.

KOLKASSA NÄHDÄÄN!

Ps. Sudenpentu, mikäli telttayökokemus on vielä hankkimatta, vielä ehdit tänään ilmoittautua mukaan SUPERetkelle. Lisätietoa ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.

Helena Siivonen 18.05.2017

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö