Jo usean vuoden ajan Kolkankävijät ovat olleet avustamassa seurakunnan järjestämän kynttilän päivän metsäkirkon järjestelyissä. Tänä vuonna paikkana oli Reisvuoren laavu ja ajankohtana hieno talvinen sunnuntai-ilta 8.2.2009.
Metsää ja lunta
Tänä vuonna metsäkirkko järjestetiin ensi kerran Reisvuoren laavulla. Puitteet olivat hienot, sillä mennessä alkoi talvi-ilta hämärtää ja laavulle vievää polkua valaisi kymmennet kynttilät lumihangessa. Perille saavuttaessa nuotio hohti valoa ja lämpöä. Paikalle saapui kolmisen kymmentä osallistujaa.
Nuotiota ja makkaraa
Nuotio valaisi ja lämmitti iltahartautta. Makkaraa pääsivät niin nuoremmat kuin vanhemmatkin osallistujat käristelemään nuotiolla itse. Nuotiolla laulettiin yhdessä ja kuunneltiin seurakunnan Veikko-papin ja Jenni-diakonin mietteitä yhteisvastuukeräyksestä ja sen kohteista.
Metsäkirkko on viime vuosina järjestetty seurakunnan yhteisvastuukeräyksen tiimoilta, ja tänäkin vuonna makkarakolehti kannettiin keräyslippaaseen. Tämän vuoden yhteisvastuukeräys kehottaa haastamaan ennakkoluulot, ja keräystuotoilla tuetaan Suomen maahanmuuttajien työllistymistä ja köyhimpien ihmisten toimeentuloa Bangladeshissa.
Voit testata omat ennakkoluulosi osoitteessa: http://www.yhteisvastuu.fi/2009/