Loading
Sisältö
Login

Yhteinen juhla ptti kevtretken

Koko viikonlopun 18.-20.4. jatkunut Kok 20v juhlinta pttyi sunnuntaina partiomaisesti laulamalla ja leikkimll.

Sunnuntaina 20. päivä kaikki vanhemmat ja muut partiosta kiinnostuneet oli kutsuttu tutustumaan Kolkankävijöiden toimintaan sekä synttärikahville Mannerlahteen. Tutustuttavana oli näyttely, joka seuraavaksi kiertää Velkuapäivillä (la 12.7), Kurkkumarkkinoilla Askaisissa (la 9.8) sekä tietenkin Lemust Leippä tapahtumissa. Eli jos ei tänään päässyt Mannerlahteen tutustumaan historiamme kohokohtiin, on siihen vielä kolme mahdollisuutta. Näyttelyn lisäksi paikalla olleet saivat kiertää partio messuja joiden aiheet vaihtelivat taustatyön esittelystä aina laululeikkien leikkimiseen ja trangian kasaamiseen. Esittelyssä oli myös erittäin laajasti lippukuntamme tiedotus eri muodoissa.

Kevätretki päättyi aurinkoisissa merkeissä kakkukahveille, jonka jälkeen lipunlaskun suoritti partionjohtajat Timo Rindell ja Elina Pelkonen. Retken johtajana haluan kiittää kaikkia paikalla olleita erittäin aktiivisesta ja iloisesta ilmeestä koko viikonlpun ajan. Juuri tällaisena uskon lippukuntamme ilmeen jatkuvan vielä pitkään.

Seuraava yhteinen näytön paikka onkin sitten partioparaati 4.5.2008. Paraatikirjekin on jo jaettu, joten reippain mielin kaikki mukaan. Jo ennen tätä käymme auttamassa pienemmällä porukalla veteraaneja veteraanipäivänä. Paraatin jälkeen 16.-18.5 sudenpennut retkeilevät Mannerlahden maastossa Sarjakuvien merkeissä. Kesän kohokohta on tietenkin juhlakesäleiri Norppa kaks-nolla, johon ilmoittautuminen päättyy kohtapuoliin (30.4), joten nyt ripeästi kaikki kesäleirille ilmoittautumaan.

Kaikkea kivaa on siis vielä tiedossa ennen kuin syksyn uudet haasteet otetan vastaan. Kaikki innolla mukaan!!

Antti Kuparinen 20.04.2008

Etusivu >Viestintä >Uutiset >Uutiset >
Sisältö